maanantai 25. heinäkuuta 2011

Epäonninen vaippa


Vaippa, jonka teossa epäonnisuus kulki mukana. Päätin kokeilla tehdä sisätäyttövaipan, koska ajattelin, että se voisi olla käytössä kätevä nopeamman kuivumisensa ansiosta.
Vaippaosa on vanhaa äidin kaapista löytynyttä velouria ja imut on tehty vanhoista pyyheistä, joten onneksi materiaalit olivat pääosin ilmaisia. Sisäpinnan coolmax ja nepparit vain olivat maksullista materiaalia.
Tein vaipan samalla kaavalla kuin alemman seepravaipankin, mutta en tosiaan llaittanut vaippaan ollenkaan kiinteitä imuja. Pyyheestä tein sitten 2 kappaletta 2 kerroksisia imuja, jotka voi sujauttaa vaipan sisään selkäpuolella olevasta aukosta.
Mutta tosiaan, olen kehunut noiden KAM-neppareiden helppoutta, mutta nyt kaikki ei sujunutkaan suunnitelmien mukaan. Ensinnäkin kiinnitin yhden nepparin väärinpäin takasiivekkeeseen, enkä sitä enää irti saanut ilman, että kangas olisi mennyt rikki. Joten se sai sitten jäädä rumasti paikoilleen. Toisen nepparin sain puristettua jotenkin vinoon, jolloin se ei kiinnittynyt, sain onneksi kaivettua muovin väärästä paikkaa pois ja nepparin toimivaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti