lauantai 20. huhtikuuta 2013

P*skarteluhaaste #184

Pitkästä aikaa kortti! Alkujaan perustin koko blogin kortteja ja korttihaasteisiin osallistumista varten, mutta viime aikoina ei ole kortteja oikein paljon näkynyt. Tämäkin kortti on tehty suoraan tarpeeseen ja menee jo huomenna synttäreitään viettävälle kummitytölle.
Kaikki perusasiat oli ihan hukassa. Olisin halunnut värittää kortin niillä "akvarellipuuväreillä", jotka muutama joulu sitten sain joulupukilta ja joita ei ole käytetty kuin kerran tai kaksi. Joka tapauksessa löysin vain yhden mustetyynyn, jota aluksi luulin oikeaksi, joten leimasin kuvat akvarellipaperille. Sotkuahan siitä tuli, kun muste levisi veden vaikutuksesta. Onneksi olin leimannut monta kuvaa, joten muutaman yrityksen jälkeen uskoin, ettei vesi toimi tämän musteen kanssa ja vaihdoin promarkereihin tajuamatta, ettei paperi taas toimi niitten kynien kanssa. Erehdyksien kautta sitä oppi ja loppujen lopuksi löysin oikeaa paperiakin. Mutta kyllä piti nolootella!!! 

Tällä tekeleellä otan osaa P*skarteluhaasteeseen, jossa aiheena oli höyhenet/sulat. Itseltäni ei löytynyt kuin tylsiä valkoisia höyheniä, joten suihkuttelin niihin vähän väriä glimmer mistillä (vai mitäkähän se oli?). Leimasin taas pääsi ekaa kertaa kortiksi asti, enpä ole tainnut montaakaan korttia tehdä sen jälkeen kun sain sen jostain haasteesta voittona.

2 kommenttia:

  1. ...vaikeuksien kautta voittoon, vai miten se sanonta menee :) Kaiken kaikkiaan todella söötti kortti kivoilla materiaaleilla :)

    VastaaPoista