Syksy tekee tuloaan ja täytyy alkaa varautua talveenkin villaisella vaatetuksella. Tämän suippomyssyn neuloin drops ohjeella Alpaca-langasta.
Neitiskäinen ei oikein välittänyt toimia pipomallina, joten kuvasin pipon sivuprofiilista pallon päällä.
Pientä piiperrystä, näpertelyä, uusien juttujen kokeilua, luomisen riemua ja tuskaa. Pieniä juttuja, mutta isoja ilon hetkiä. Näistä koostuu tämä pieni käsityöpäiväkirjanani toimiva blogi.
torstai 23. elokuuta 2012
maanantai 20. elokuuta 2012
Maatuskalliset housut
Mekkokankaan jämästä valmistuivat nämä maatuskalliset housut. Malli on sama kuin apina- ja pallohousuissakin. Vaarallisen valkoiset housut, etenkin kun isänsä kävi heti tyttösen kanssa hiekkakasalla näissä kaivamassa.
torstai 16. elokuuta 2012
Maatuska-mekko
Maatuska-mekon ompelin tyttösen 1-vuotis synttärimekoksi. Mekko on tehty Kokeshi Doll mekon kaavalla Ottobre-lehden numerosta 3/2012. Tein kaavasta poiketen mekkooon pitkät hihat lisätäkseni mekon käyttöikää syksymmällekin.
Kankaan ostin alkukesästä Keskiseltä ja mekko on kokoa 74.
Mietin mekkoa leikatessa voisiko nuo mekon laskokset korvata kuminauhalla. Myöhemmin näinkin jossain blogissa jonkin niin tehneen. Ehkä siis pitää tehdä samalla mallilla toinen mekko tyttösen serkkupojan synttäreille
Kankaan ostin alkukesästä Keskiseltä ja mekko on kokoa 74.
Mietin mekkoa leikatessa voisiko nuo mekon laskokset korvata kuminauhalla. Myöhemmin näinkin jossain blogissa jonkin niin tehneen. Ehkä siis pitää tehdä samalla mallilla toinen mekko tyttösen serkkupojan synttäreille
tiistai 14. elokuuta 2012
Bää-pipo
Lammaskangasta jäi bodysta ylitse pieni pala, joten päätin tehdä siitä pienen bää-pipon neitiskäiselle. Pipo on tehty samalla kaavalla kuin aiemmat leppispipo ja peurapipo. Neiti on todella huono pitämään mitään lakkia päässä, mutta tämä bää-pipo tuntuu pysyvän päässä sisälläkin.
torstai 9. elokuuta 2012
Rusettilegginssit
Nämä ryppypolviset rusettilegginssit on tehty Ottobren numerosta 4/2012 löytyneellä kaavalla. Jotenkin nuo rypytykset ja pienet rusetit tekivät näistä niin söpöt, että päätin ommella ne tyttösen synttärimekon kaveriksi. Mekko on kyllä edelleen puolivalmis. Housujen koko on 74.
keskiviikko 1. elokuuta 2012
bää bää lampaita
Tähän bodyyn kuvioiksi hyppäsivät lampaat. Kangas on Myllymuksuilta ja koko ja kaava on sama kuin omppubodyssakin.
Mustat resorit olisivat varmasti sopineet tähän paljon paremmin kuin valkoiset, mutta tällä yhdistelmällä nyt mennään.
Mustat resorit olisivat varmasti sopineet tähän paljon paremmin kuin valkoiset, mutta tällä yhdistelmällä nyt mennään.
Omppupomppubody
Neitiskäiselle valmistui ompppubody kokoa 80. Kaava on ottobren numerosta 3/2010. Kangas on ostettu Fabriinasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)