Pientä piiperrystä, näpertelyä, uusien juttujen kokeilua, luomisen riemua ja tuskaa. Pieniä juttuja, mutta isoja ilon hetkiä. Näistä koostuu tämä pieni käsityöpäiväkirjanani toimiva blogi.
maanantai 21. heinäkuuta 2014
Puudelilippis
Tämän käännettävän trikoolippiksen tein Unikuun terapiahuoneen ohjeen mukaan. Kaavat piirtelin 49 cm kokoisen pään mukaan.
Kankaana on Viljamin puodin puudelitrikoo, jota tuli kotiin hamstrattua iso määrä edulliseen hintaan. Toisella puolella kankaana on joskus muinoin kotiin eksynyt raitatrikoo.
perjantai 18. heinäkuuta 2014
Giant Apple
Neitiskäiselle ompelin Sampsukalta tilatusta Onerva-froteesta Giant Apple -mekon. Mekon tein Ottobren kaavalla muistaakseni koossa 104, mutta jouduin sitä hieman lyhentämään ja kaventamaan, koska kangas oli tilattu palakankaista. Joka tapauksessa mekosta tuli ihan hyvä ja tuo kangas on mielestäni täydellinen tuohon malliin.
tiistai 15. heinäkuuta 2014
Hoopsit
Muutama kesäpaita tuli tehtyä todelliseen tarpeeseen. Pakkaa nuo lapsukaiset kasvamaan niin, ettei ompelukset pysy perässä.
Kaavana on Ottobren Hoops ja kokona 104. Ei meidän tyttönen vielä 100 senttiin yllä, mutta ajattelin tehdä hiukan väljemmän ja toivoa, että paidalla olisi hieman pidempi elinkaari. Tuntuu, että parissa kuukaudessa kaikki vaatteet ovat jääneet pieniksi.
Ponikangas on Sampsukan kangaspaloista ja Laulukala joskus aikoja sitten Selialta tilattu. Kalapaidasta tein hieman pidemmän, kun neidin omasta mielestä kaikki vaatteet pitäisi olla mekkoja.
mini converset
Ihastuin vauvan virkattuihin converse-tossuihin nettiä selatessa, joten sellaiset piti tietenkin tehdä. Meille odotettiin loppukevään vauvaa, joten päätin virkata tossut Miami-langasta, jota löytyi kotoakin.
Ohje tossuihin löytyy esimerkiksi täältä, mutta itse sovelsin ohjetta tahattomasti jonkin verran, joten sain aikaiseksi aika minikokoiset tossut. no kyllä ne meidän minivauvalle aluksi mahtuivatkin, mutta eivät enää.
torstai 10. heinäkuuta 2014
Ikkunaprinsessa
Vanhempi neideistä oli vielä vapun aikana hoidossa ja vappunaamiaisasukseen hän tietenkin halusi prinsessamekon. Koko naamiaiset muuttuivat hänen sanavarastossaan prinsessajuhliksi, vaikka taisi olla porukan ainoa kuninkaallinen.
Äitinsä tietenkin hykerteli tyytyväisenä tytön asuvalinnan kanssa. Mikä sen ihanampaa kuin tehdä ihana hörhelöinen prinsessamekko. Toteutus jäi toki vähän puolitiehen, kun haikara tuli kyläilemään, mutta kyllä tälläkin yhdet naamiaiset onnistuivat.
Otsikon ikkunaprinsessa-nimitys sai alkunsa siitä, ettää mekoon kankaat ovat ikkunaverhon jämiä tai ikkunaverhoksi tarkoitettua. Violetti veluuri löytyi Jyskin alesta, 5 €/3 m, muut kankaat olivat kotoa löytyneitä jämiä ja pitsitkin kirpparilta haalittuja. Elikkä edullinen mekosta tuli.
Kaava tähän mekkoon löytyi Prinsessakirjasta, jonka ovat kirjoittaneet Lenee Grue ja Line Watt. Ikävä kyllä kaava oli pienoiskoossa, jonka joutui suurentamaan. Meinasin jättää leikin sikseen, mutta onneksi tuli suurennettua.
maanantai 7. heinäkuuta 2014
Kukikasta
Huh hellettä ja minä esittelen sen kunniaksi haalarin. Haalari on toki tehty jo keväällä, joten on sille jo käyttöäkin ollut.
Päällyskankaana Selian Aurora-frotee ja vuorina Viljamin puodista tilattu trikoo. Kaava on Ottobre 4/2012-lehdestä ja koossa 62, joka osoittautui meidän minivauvalle jättikokoiseksi. On se silti toimiva lämmike ollut koleisiin päiviin.
tiistai 1. heinäkuuta 2014
Tyttömäisempi Möökö-neule
Keväällä virkkasin tyttöselle möökö-neuleen Mutturalla-blogin ohjetta mukaellen. Olisin välttämättä halunnut neuleen langaksi keltaista Keloa, mutta eihän sitä mistään löytynyt. Päädyin sitten rusehtavaan Mamboon, se sai nyt riittää olemaan tarpeeksi retroa.
Muokkasin tosiaan alkuperäistä ohjetta niin, että neuleesta tuli "mekkomaisempi". Aloitin helmasta ohjetta huomattavasti isommalla silmukkamäärällä ja kavensin vyötärön kohdilla lähes ohjeen silmukkamääriin. Mielestäni tämä sopi hyvin pikkutytön neuletakkiin.
Möökö takkiin piti tietenkin virkata, lankana käytin 7 veljestä. Möököstä ei meillä toki puhuta vaan tyttö nimesi olion hammaspeikoksi.
Muokkasin tosiaan alkuperäistä ohjetta niin, että neuleesta tuli "mekkomaisempi". Aloitin helmasta ohjetta huomattavasti isommalla silmukkamäärällä ja kavensin vyötärön kohdilla lähes ohjeen silmukkamääriin. Mielestäni tämä sopi hyvin pikkutytön neuletakkiin.
Möökö takkiin piti tietenkin virkata, lankana käytin 7 veljestä. Möököstä ei meillä toki puhuta vaan tyttö nimesi olion hammaspeikoksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)